Suomi on jakautumassa ja sulkeutumassa

Suomi on jakautunut. Näin jankattiin vaalien jälkeen, puhuttiin kuplista ja punavihreistä. Tuo keskustelu punaviinin ja keskikaljan lipittäjien vastakkainasettelusta tuntuu nyt kesyltä. Harmittomalta. Voi jospa voisimmekin palata aikaan, jolloin poliittisen keskustelun ääripäät tulivat Kalliosta ja Pihtiputaalta.

Eilisen jälkeen ei ole paluuta. Poliittinen ilmapiiri Suomessa on kiristynyt ja eurooppalaiset poliittiset johtajat housut kintuissa yllättänyt pakolaiskriisi on sen keskeisin katalyytti. Lahdessa ja Kouvolassa ylitettiin raja, kun polttopullot, kivet ja ilotulitteet oli suunnattu hätää pakenevia ihmisiä sekä heitä auttavia vastaan.

Torniossa nähty parin sadan hengen mielenosoitusihmisketju oli vielä maltillista. Siinä uhka oli verbaalinen, kenenkään henkilökohtainen koskemattomuus ei ollut vaarassa. Lahdessa ja Kouvolassa oli toisin. Kivi voi aiheuttaa peruuttamatonta tuhoa. Askel häiriköinnistä pahoinpitelyyn on tuollaisessa rähinöinnissä kovin pieni.

Samaan aikaan Homma-foorumilla, maahanmuutto- ja maahanmuuttajavastaisen keskustelun ydinyhteisössä, on alettu vaatia entistä kovempia keinoja ”suvakkeja” vastaan. Kyse on sodanjulistuksesta, rekrytoinnista parlamentaarisia keinoja radikaalimpaan taisteluun. Vastapuolena eivät ole vain pakolaiset ja muut maahanmuuttajat, vaan myös me heidän oikeuksiaan ihmisarvoiseen elämään ja tasavertaiseen kohteluun puolustavat.

Hommalla kasataan porukkaa, jolle ”keskinkertainen ei riitä”. Sitaatit kertovat, että pettymys kohdistuu koko puoluekenttään. Myös perussuomalaisiin, jotka eivät ole riittävän ”halla-aholaistuneet”. Parlamentaariset keinot eivät enää riitä, vaikka hallituksen politiikka onkin mennyt perussuomalaisten dogmaattisen hallitus- ja puolueohjelmatulkinnan takia täysin sekaisin.

Sanoista tekoihin on matkaa, muttei mahdottomasti. Olli Immosen kesäinen Facebook-päivitys osoitti, että tekoihin kannustavia toimijoita löytyy myös eduskunnasta. Vaikka Immonen itse ei likaisikaan käsiään kuin korkeintaan ”hengailemalla” Schaumanin haudalla, joku muu voi liata.

Ongelma on vakava. Poliittinen johto ei voi vaieta. Kolmen kopla, Sipilä, Stubb ja Soini julkistivat valtioneuvoston sivuilla tiedotteen, jossa he tuomitsivat väkivallan. Se on oikein. Sipilä ja Soini tekivät sen myös Twitterissä. Sekin on oikein.

Soini oli sopivasti YLE Radio 1:n politiikkaradion haastateltavana. Soini tuomitsi väkivallan. Hän on parlamentarismin kannattaja, hän haluaa kulkea keskitietä ja on myös perussuomalaisia luotsannut vallan kabinetteihin. Soini toimi oikein. Väkivalta ei ole hyväksyttävää.

Samalla Soini teki peliliikkeen, jota on vaikeampi ymmärtää. Hän totesi, että vastakkainasettelun ja suoranaisen vihapuheen ilmapiirin syyt ovat kuplissa. Persukuplissa ja vihervassarikuplissa. Tangoon tarvitaan aina kaksi, senhän nyt jokainen tietää. Silti kaikki asiat eivät ole yhteismitallisia.

Poliittinen väkivalta, tuli se oikealta, vasemmalta tai keskeltä on tuomittavaa. Niin vihapuhe ja muu lietsonta. Mutta ”suvakit” tai ”vihervassarit”, kuten nykyään näköjään kaikki ei-rasistit tai ei-perussuomalaiset halutaan määrittää, eivät ole heitelleet polttopulloja tai kiviä vapaaehtoisten ja turvapaikanhakijoiden päälle. Siinä on se ero. Siksi Soinin rinnastus oli täysin aiheeton. Se teki yhteismitallisen kahdesta täysin vertailukelvottomasta asiasta: sanoista ja teoista.

Mikäli Lahden ja Kouvolan tapaukset sivuutetaan yksittäistapauksina tai Homman keskustelut pelkkänä some-kohinana, seuraukset voivat olla vakavat. Elämme nyt poikkeuksellisen jännitteistä aikaa, laatat liikkuvat ja asiat etenevät kovalla vauhdilla. Pää on pidettävä kylmänä, sekä poliitikkojen että kansalaisten.

Valheiden, pelottelun, vihan lietsonnan ja sumutuksen sijaan tulisi keskittyä rakentamaan yhteiskuntaa avoimeksi ja suvaitsevaiseksi. Siihen eivät kuulu sen paremmin polttopullot kuin ehdotukset parakkileireistäkään.

Mainokset

Huomioita monikulttuurisuudesta ja sen liepeiltä

Olli Immosen sodanjulistus-päivitys Facebookissa on saanut aikaan lumipalloefektin. Monikulttuurisuudesta ja rasismista on keskusteltu viimeisen viikon aikana paljon. Valitettavasti keskustelu on paikoin mennyt metsään kehnon argumentaation ja täydellisten väärinymmärtämisten takia.

Viikonloppuna rasismi purkautui myös väkivallantekoina, kun Jyväskylässä marssineet Suomen Vastarintaliikkeen uusnatsit pahoinpitelivät sivullisia. Tapahtuma on herättänyt sekä huolta ja pelkoa että erikoista vähättelyä. Sen sijaan, että uusnatsien väkivaltaiseksi äitynyt mielenilmaus olisi laajasti tuomittu, on mediassa julkaistu kirjoituksia, joissa on oltu huolissaan ’Meillä on unelma’ -mielenilmauksesta.

Rasismin salonkikelpoistamista

Immonen ja muut ’monikulttuurikriitikot’ ovat osin saavuttaneet tavoitteensa. Rasismista on tullut salonkikelpoista, kun sen vastainen mielenilmaus saa osakseen enemmän paheksuntaa.

Yksi hutilaukauksista tuli Jyrki Lehtolalta Ilta-Sanomissa lauantaina 1.8. Lehtola käsitteli kolumnissaan Meillä on unelma -mielenilmausta varsin setämäiseen tyyliin ja sai sen näyttämään vain hyvältä syyltä bilettämiseen. On varsin vastenmielistä, että yksi maan suurilevikkisimmistä julkaisuista – olkoonkin keltaista lehdistöä – julkaisee tällaisia kirjoituksia.

Lehtola ilmeisesti yritti kritisoida rasismia vastustavia henkilöitä tekojen puutteesta, mutta viesti meni kyllä pöpelikköön. Lehtola vahvisti sitä kupla-ajattelua, joka eduskuntavaalien jälkeen on ollut pinnalla. Hän sai mielenilmauksen näyttämään helsinkiläisten punavihervassarihipstereiden kokoontumisajoilta ja oman egon nostatustapahtumalta. Iljettävää, kuinka rasismin vastustaminen voidaan tulkita näin. Ehkäpä Lehtolalalla itsellään on asian suhteen kolkuttava omatunto, joka purkautui näin?

Helsingin Sanomien kolumnissaan toimittaja Kristiina Markkanen yritti niin ikään lauantaina 1.8. tarkastella monikulttuurisuus-debattia tutkimuksen vinkkelistä käsin. Valitettavasti lopputulos jäi heikoksi ja sisälsi kovin paljon argumenttivirheitä. Markkanen antoi ymmärtää, että monikulttuurisuuspolitiikka ja sen epäonnistuminen olivat syitä Charlie Hebdon toimitukseen kohdistuneeseen terroritekoon tai Kanadan ja Ranskan lähiömellakoihin. Varmasti poliititset virheet näissä maissa ovat osaltaan vaikeuttaneet maahanmuuttajien integroitumista, mutta yksi yhteen syy-seuraus-suhteen rakentaminen vaatii jo melkoista rohkeutta.

Heikki Kerkkänen kirjoitti Markkaselle avoimen kirjeen blogissaan ja tuo siinä oikeastaan esille ihan riittävästi dataa purkamaan Markkasen ylemmyydentuntoisen kolumnin argumentaatiovirheitä ja yksipuolista tutkimuksen ylimalkaista tulkintaa. Markkanen kirjoitti Hesarissa näkyvällä paikalla ja teki kirjoituksellaan ”nuivien” harjoittamasta maahanmuutto- ja monikulttuurisuuskritiikistä jälleen hitusen salonkikelpoisempaa.

Demokraattisessa yhteiskunnassa kaikkea politiikkaa tulee ja pitääkin arvostella. Maahanmuuttopolitiikka tai multikulttuurinen politiikka eivät tee poikkeusta. Arvostelun, varsinkin jos se tulee poliittisilta päättäjiltä tai näkyvillä paikoilla julkaisevilta toimittajilta, tulisi perustua edes suurimmassa määrin saatavilla oleviin faktoihin ja dataan ylimalkaisten yleistysten sijaan.

Perussuomalaisia on Immos-kohussa kohdeltu kyllä silkkihansikkain. He ovat päässeet mediassa uhrin asemaan, selittämään, etteivät he oikeasti ole rasisteja vaan maahanmuuttokriittisiä. Ehkä heidän selittäessään yhteyksiä Immosen mielipiteiden ja puolueohjelman välillä olisi ollut hyvä keskustella enemmän siitä, että ohjelma on ainakin muukalaisvastainen ja ristiriidassa perustuslain kanssa.

Poliittisen korrektiuden liikakäyttöä

Poliittiseen korrektiuteen on paikkansa ja aikansa, mutta liiallisella käytöllä on ei-toivottuja vaikutuksia. Petri E. Korhonen avasi tätä problematiikkaa HS Illan kolumnissaan 3.8. hyvin. Käsitteet eivät ole merkityksettömiä, vaan sillä on väliä millä käsitteellä ilmiöistä puhutaan. Vai kuka voi väittää, ettei ”kansallismielinen” olisi salonkikelpoisemman kuuloinen termi kuin ”uusnatsi”?

Jyväskylässä mellakoineet SVL:n henkilöt ovat kyllä ihan rehellisiä uusnatseja. Kuvankaappaus heidän sivustoltaan kertoo, että heidän tavoitteenaan on SVL:n muodostama kansallinen hallitus. Ideologiset juuret ovat kansallissosialismissa.

svl

Juuri siksi heitä saa kutsua uusnatseiksi. Kansallismielisiksi, tai edes äärikansallismielisiksi en heitä kutsuisi. Kyse on kuitenkin myös koko Pohjolaa koskevan kansallissosialistisen valtakunnan tavoittelemisesta. Ei median tule olla niin poliittisesti korrekti, ettei se voisi käyttää käsitteitä, jotka asiayhteyteen sopivat.

Vaan on osin silkkihansikkaita käyttänyt mediamme saanut puolustajansakin. Timo Vihavaisen mielestä Immos-kohussa mentiin äärestä laitaan, eli media lietsoi kohun asiasta, joka ei ole kohu. Hänen mukaansa lehdistö ei edes pyri totuuden välittämiseen, vaan ainoastaan poliittiseen taisteluun.

Hän on myös esittänyt, että Immonen on joutunut eräänlaisen median ajojahdin uhriksi. On vaikea nähdä missä kohdin Immosesta tuli uhri. Hän julkaisi Facebookissa kirjoituksen, joka oli selväsanainen taistelukutsu monikulttuurisuutta vastaan. Hän ei määrittänyt sitä monikulttuurisuuspolitiikaksi, vaan käytti nimenomaan monitulkintaisempaa ja yleisemmän tason multiculturalism-käsitettä. Päivitystä seuranneessa keskustelussa hän lietsoi taisteluhenkeä kanssakeskustelijoissa. Kyse ei siis millään muotoa ollut vain yöllä tehdystä päivityksestä, vaan selvästi tietoisesta toiminnasta.

Vihavainen on tehnyt tästä demokratia-kysymyksen. Sitä se ei ole. Vain harvat, ja tuskin kukaan poliitikoista tai asiantuntijoista on vaatinut Immosen erottamista kansanedustajan toimesta. Iltapäivälehtien gallupit eivät tässä suhteessa ole legitiimejä demokratian mittareita.

Sen sijaan on keskusteltu siitä, pitäisikö Immonen erottaa eduskuntaryhmästä. Tässä on kyse eri asiasta, eikä se toteutuessaan osoittaisi demokratian heikentymistä Suomessa. Eduskuntaryhmästä erottamisia on nähty ennenkin, edellisellä vaalikaudella sekä perussuomalaisissa että vasemmistoliitossa. James Hirvisaari sai potkut koko puolueesta kuvattuaan Seppo Lehdon natsitervehdyksen eduskunnassa. Puolue määritti rajat käytökselle, jota se kansanedustajiltaan – ja myös jäseniltään – edellyttää.

Vasemmistoliitto puolestaan erotti JyrkiYrttiahon ja Markus Mustajärven eduskuntaryhmästään, koska he äänestivät pääministerivalintaa ja hallitusohjelmaa vastaan. Rike oli paljon pienempi, kuin Immosen taistelujulistus tai hänen toimintansa Suomen Sisun ja SVL:n piirissä. Olisin demokratian ja poliittisen ilmaisun- ja mielipiteenvapauden puolustajana huomattavasti enemmän huolissani tiukan ryhmäkurin vaikutuksesta poliittiseen päätöksentekoon.

Immosen asia tulee perussuomalaisten eduskuntaryhmän käsittelyyn. Vaihtoehtoja ei juurikaan ole. Mikäli Immonen saa jatkaa ryhmän jäsenenä, on se selvä tuen osoitus hänen poliittiselle agendalleen. Se kertoo, että hallituspuolueessa on tilaa kansanedustajille, jotka kuuluvat uusnatsistisiin ja äärioikeistolaisiin ryhmiin. Se kertoo, että hallituspuolue hyväksyy monikulttuurisuudenvastaisen taistelun lietsomisen.

Tässä on vielä välissä myös perussuomalaisten puoluekokous. Mielenkiinto on varmasti tapissaan. Ei Immosen kirjoituksen ajoitus sattumaa ollut. Viikonloppuna nähdään, kuka harjaa ja ketä.

#MeilläOnUnelma ei ollut uusi Lapuan liike

#MeilläOnUnelma ei ollut Lapuan liikkeen uusi tuleminen tai kyynisten pillipiipareiden johtama massahysteria.

Kyse ei ollut yhden Facebook-päivityksen aikaansaamasta närästyksestä, tai muuten vain hauskasta ajanviettotavasta Kansalaistorilla. Kyse oli rasismin, muukalaisvihamielisyyden ja suvaitsemattomuuden vastustamisesta. Olli Immosen FB-päivitys on vain jäävuorenhuippu siinä äärioikeistolaisten ja itseään kansallismielisiksi tituleeraavien poliittisten ryhmien vahvistumisessa, jota eri puolilla Eurooppaa on viime vuosina jouduttu  todistamaan.

Meillä on Unelma -mielenilmaus oli varsin spontaani, nopeasti järjestetty purkaus, jonka välillisesti aiheutti tuo Immosen täysin asiaton sodanjulistus. Sen taustalla vaikuttavat kuitenkin laajemmat yhteiskunnalliset epäkohdat ja myös meillä Suomessa lisääntynyt suoranainen rasismi.

Tuntuu varsin kummalliselta, miten myös muutamat akateemisesti meritoituneet henkilöt tulkitsevat tapahtumaa erittäin kapeasta tirkistysaukosta näkemättä laajempaa kontekstia. Immosen päivitys ei ollut yksittäinen keskiyöllä näpytelty viesti, vaan osa laajempaa agendaa. Tämä kävi hyvin selvästi ilmi lukemalla sitä ”keskustelua”, jota päivityksestä hänen FB-seinällään käytiin. Immonen ei jäänyt sanattomaksi lietsoessaan ”kanssataistelijoita”.

On myös erikoista, ellei jopa vastenmielistä, kuinka moni eritoten perussuomalaisten piirissä pyrkii selittelemään koko kohun monikulttuurisuus (multiculturalism) -termin väärinymmärryksenä. Terminologian taakse on helppo piiloutua, ja sitä tehdään tarkoitushakuisesti. Näin ”monikulttuurisuuskriitikot” tekevät itsestään uhrin, kuten Jussi Halla-aho YLE Radio 1:n ykkösaamussa 28.7.

Immosen seinällä tai MeilläOnUnelma-mielenosoituksessa puhuneen Matias Turkkilan kätilöimällä Hommafoorumilla käydyt keskustelut osoittavat, ettei nyt puhuta vain akateemisesta terminologisesta kiistelystä. Käsitesaivartelu on vaarallista, sillä se tekee rasismista salonkikelpoista. Näyttää olevan jopa sallittua kategorisoida ulkomaalaisia ja maahanmuuttajaryhmiä etnisen, uskonnollisen tai kansallisen taustan perusteella, jos sen tekee multikulturalismin ideologisena kritiikkinä.

Multikulturalismista poliittisena toimintajana, jopa ideologiana pitää voida keskustella. Se on osa demokraattista yhteiskuntaa ja sanavapautta. Viime päivinä perussuomalaiset ovat saaneet taas keskustella aiheesta, ja Turkkilan osallistuminen mielenosoitukseen kertoo, että Suomessa sana on vapaa. Välihuudoista huolimatta hän sai tulla paikalle kertomaan mielipiteensä.

Mutta taistelukutsuja ja sodanlietsontaa ei tarvitse hyväksyä. Ei tarvitse ymmärtää tai hyväksyä sitä, että uhotaan taistelusta maahanmuuttajia ja ”multikulturalisteja” vastaan. Sotaisassa retoriikassa piilee vaaransa. Aina on olemassa riski, että joku tulkitsee sen kirjaimellisesti ja ryhtyy toimenpiteisiin. Sodalla, kuten ei rasismillakaan tulisi flirttailla. Hallituspuolueen tulisi selväsanaisesti irtisanoutua siitä. Myös puheenjohtajansa suulla.

#MeilläOnUnelma irtisanoutui rasismista, maahanmuuttovastaisuudesta, ulkomaalaisvihamielisyydestä ja sodanlietsonnasta. Yhteiskunnassa tarvitaan myös tekoja, sillä meidän tulee elää täällä ihmisiksi ihmisten kesken. Ihan jokaisen.

Pahoinvointi-Suomi

Yhteiskuntamme voi pahoin.

Mietin pitkään, jaksanko tai kannattaako edes kirjoittaa kohusta ja keskustelusta, mikä on seurannut Olli Immosen (ps.) Facebook-päivityksestä (25.7.). Käytyäni asiasta täysin hedelmätöntä keskustelua Facebookissa ja tunnettuani syvää vastenmielisyyttä A-studion (27.7.) keskustelusta ajattelin, että olkoot. Miksi hakata päätä seinään, kun maailmankuvien välinen kuilu on näin syvä.

Sitten katsoin Abdirahim Husseinin ja Koko Hubaran haastattelun YLE:n Aamu-tv:ssä (28.7.). Kokemukset arkipäivän rasismista pysäyttävät joka kerta. Valkoihoisena suomalaisena ei pysty koskaan ymmärtämään millaista arkipäivän rasismia Suomessa koetaan. Jokaikinen päivä.

Se kertoo kuinka pahoin yhteiskuntamme voi. Niin sanotut maahanmuuttokriitikot ovat tehneet rasismista salonkikelpoista. Olli Immonen kuuluu siihen poliitikkojen joukkoon, jotka pyrkivät esittämään rasistisia näkemyksiä yhteiskunnasta ja ihmisistä verhoamalla ne ”maahanmuuttokritiikin” kaapuun.

Kun he puhuvat esimerkiksi siitä, että Suomen ei tulisi ottaa maahanmuuttajia, ei ainakaan Irakin tai Somalian kaltaisista maista, kyse ei ole ”asiallisesta maahanmuuttokritiikistä”, vaan ihmisten jakamisesta eriarvoisiin koreihin kansallisuuden tai etnisen taustan perusteella.

Kyse ei ole sananvapaudesta

Immosen päivityksen aiheuttamassa kohussa ei ole kyse sananvapaudesta. Kuten politiikan tutkija Erkka Railo kommentoi, kyse on hänen tekstinsä retoriikasta ja kontekstista. Immonen, joka hiljattain poseerasi Suomen Vastarintaliikkeen tapahtumassa Eugen Schaumanin haudalla ja on Suomen Sisun jäsen, julkaisi sodanjulistuksensa vain pari päivää Utøyan terroriteon vuosipäivän jälkeen.

Kyse ei ole siis mistään yksittäisestä, lyyrisestä tekstistä – kuten perussuomalaisten nuorten puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen yritti A-studiossa selittää. Kyse ei ole väärinymmärryksestä tai tulkintavirheestä. Kyse on Immosen ajatusmaailmaa kuvaavasta tekstistä, jonka hän päätti julkaista. Vaikka mies itse on pysytellyt poissa tiedotusvälineiden edestä, hänen reaktionsa Facebook-tilinsä kautta kertovat, että ei kyse ole mistään keskiyön ”känniviestistä”.

Immosella on vapaassa demokraattisessa yhteiskunnassa oikeus mielipiteeseensä. Demokratian hinta on, että myös demokratiaa vastustavat mielipiteet ovat sallittuja ja niitä saa – lain sallimissa rajoissa – esittää. Tässä mielessä Charlie Hebdon toimitukseen tehtyjen iskujen jälkeistä keskustelua sananvapauden rajoista ei ole tässä yhteydessä käydä.

Kyse on xenofobian lisääntymisestä yhteiskuntamme eri kerroksissa. Immonen ei edusta vain itse itseään, vaan kansanedustajana hän on myös puolueensa jäsen – eikä voi siinä roolissa vain piiloutua yksityisajattelun taakse. Perussuomalaiset on nyt hallituspuolue, joka kantaa keskeisiä turvallisuuteen ja yhteiskunnan eheyteen liittyviä salkkuja.

Tämän vuoksi Immosen lausunto tulkitaan myös tässä viitekehyksessä ja asia koskee myös puoluetta. Perussuomalaiset joutuvat eduskuntaryhmässään ratkaisemaan sen rajan, millaisia tekstejä ja ajatuksia heidän kansanedustajansa saavat ja voivat julkaista.

Kysymys on tältä osin hyvin yksiselitteinen. Sanktioimalla Immosta esimerkiksi eduskuntaryhmästä erottamisella, puolue osoittaisi, ettei sen eduskuntaryhmä tue kyseistä sodanjulistusta monikulttuurisuutta vastaan. Mikäli Immosen lausunnot kuitataan lyhyillä nuhteilla tai vaietaan, puolueen eduskuntaryhmä hiljaa hyväksyy hänen tekstinsä kuvastaman aatemaailman.

Politiikkaan kuuluu moniäänisyys ja kritiikki

Maahanmuuttopolitiikasta pitää demokraattisessa valtiossa keskustella. Osana tätä on myös sallittua, ja paikallaan käydä kriittistäkin keskustelua siitä, onko monikulturistinen maahanmuuttopolitiikka onnistunutta vai ei.

Sen sijaan demokraattisessakaan valtiossa ei tarvitse hyväksyä äärimmäisyyksien politiikkaa, saati tehdä siitä salonkikelpoista. On täysin eri asia keskustella maahanmuutosta, kuin julistaa sotaa ja taistelua monikulttuurisuutta vastaan. Politiikan teon tavoitteena ei tulisi olla nujertaminen ja totaalinen voitto, vaan yhteiskunnan muuttaminen demokratian rakenteita kunnioittaen. Tätä demokratian henkeä Immosen kirjoitus ei missään määrin edusta.

Perussuomalaisten A-studiossa harjoittama uhriutuminen oli tämän vuoksi vastenmielistä. Toki siellä olivat ihan väärät kaverit kommentoimassa, koska kyse oli Olli Immosen eikä heidän kirjoittamastaan tekstistä. Varsinkin Sebastian Tynkkynen kritisoi, ettei Suomessa saa edes keskustella monikulttuurisuudesta kriittisesti, vaikka hän sitä itse noin vartin studioajalla pääsi tekemään.

Homma ei toimi niin, että jos käyttäytyy ja toimii ronskisti ja räiskii ympäriinsä, voisi odottaa saavansa kohtelua silkkihansikkailla. Perussuomalaisten piirissä käytetään värikästä ja paikoin suoranaisen rasistista kielenkäyttöä. Siihen ei tule vastasta samalla mitalla, vaan asiapohjaisella ja tiukalla kritiikillä. Tästä ei ole syytä pahoittaa mieltään, kuten perussuomalaiset studiossa puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalon johdolla tekivät.

Mikäli perussuomalaiset olisivat puolue, jonka piirissä – eduskuntaryhmää myöten – ei kannateta rasismia tai ajeta ”taistelua” monikulttuurisuutta vastaan, puolue ei selittelisi vaan katkaisisi siteensä Immoseen ja muihin hänen hengenheimolaisiinsa Suomen Sisussa ja sen liepeillä.

Nyt puolue ei ole sitä tehnyt, vaan se jatkaa avointa flirttailua rasismin ja muukalaisvihamielisyyden kanssa. Silloin ei kannata ihmetellä, että päivystävät dosentit, kanssakansalaiset, poliitikot ja muut tulkitsevat puolueen edustavan ainakin jossain määrin rasismia ja muukalaisvastaisuutta.

Vaan surullisinta tässä kaikessa on, että yhteiskuntamme voi todella pahoin. Immonen ei ole ajatuksineen yksin.