Missä on hallituksen koulutusstrategia?

Hallituksen massiiviset koulutusleikkaukset ovat olleet kuuma puheenaihe turuilla ja toreilla. Kritiikkiä on kuulunut myös hallituspuolueiden omista rivistä. Korkeakoulukentällä säästöpaineet näkyvät uutisina yt-neuvotteluista, ”toiminnan uudelleenjärjestelyistä” ja irtisanomisista.

Yliopistojen merkittävin, ja oikeastaan ainoa resurssi ovat motivoituneet, koulutetut ja pätevät työntekijät. Vaikka teknologiaa voi hyödyntää tietojen keruuseen ja jäsentämiseen myös ”ihmistieteissä”, varsinaista tutkimuksen tekoa eli analyysia ja tulosten julkistamista ei voi ulkoistaa roboteille.

Yliopistoissa, kuten muissakin oppilaitoksissa, henkilökuntaan kohdistuvat leikkaukset vähentävät kapasiteettia tehdä laadukasta ja tuloksellista työtä. Se on kuin paperitehdas sulkisi puolet koneistaan. Lopputuotetta tulee vähemmän ja ”tuloksellisuus” alenee väistämättä.

Koulutukseen ja tieteeseen kohdistuville leikkauksille leimallista on kokonaisvaltaisen strategian puute. Nyt leikataan armottomalla vimmalla vähän sieltä ja täältä. Juustohöylän sijaan koulutusleikkaukset ovat kuin kankaan leikkelemistä tylsillä saksilla joka kulmasta. Hukkapaloja tulee, ja lopputulos näyttää sotkuiselta.

Hallitukselta puuttuu näkemys siitä, millainen tulevaisuuden koulutettu Suomi on. Digitalisaatio ei ole taikasauva, jolla kaikki muuttuu paremmaksi (lue: tehokkaammaksi). Se on väline, jolla voidaan tehdä asioita eri tavalla.

Uusi teknologia tarjoaa mahdollisuuksia, joita piirtoheittimet, oppikirjat, luentomonisteet, liitutaulut tai edes dokumenttikamerat eivät tarjoa. Digi on hyvä renki mutta huono isäntä.

Digiuskon huumassa laaja-alaisempi sisältöjen, eri koulutusasteiden yhteistyömuotojen ja roolin pohtiminen jää vähemmälle. Niukkenevia resursseja kohdistetaan tekniikan hankkimiseen, ja harmillisen usein käytön kouluttaminen jää vähemmälle.

Mitä hyötyä on älytaulusta, jos kukaan ei osaa sitä käyttää?

Ongelma vaivaa koko koulutusalaa perusasteelta ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin.

Tiedepolitiikassa on sama ongelma. Henkilöstöstä saksiminen ei ole uudelleenorganisointia. Se tarkoittaa vanhojen työtehtävien siirtymistä entistä harvemman tehtäväksi. Jo nyt ylikuormitetut professorit joutuvat tekemään entistä enemmän töitä projektihakujen käytännön asioiden kanssa. Tuskinpa tohtorin ammattitaito on parhaassa käytössä henkilöstön palkka- ja sivukulujen laskemisessa.

Korkeakouluissa on paljon kehitettävää. Ympärivuotinen opiskelu, opetus- ja tenttikäytäntöjen päivittäminen 2010-luvulle ja opiskelijoiden ohjaus vaativat kuitenkin resursseja. Kehitystyö ei synny ilman henkilöstöä.

Kun professorien päätyönä on projektirahoituksen haaliminen ja tutkijanuraa rakentavien aika kuluu rahoitus- ja julkaisukilpailuun, opetusvastuut jäävät yhä harvemman vastuulle.

Yksilön on priorisoitava, sillä vuorokaudessa on rajallinen määrä tunteja. Samalla silpputyösuhteet vähentävät sitoutumista toiminnan kehittämiseen. Miksi yksilö sitoutuisi kehittämään organisaatiota, joka ei pysty tarjoamaan tulevaisuutta?

Saksimisen sijaan Suomessa tarvitaan koulutus- ja tiedepoliittinen strategia. Ilman sitä koulutusjärjestelmästämme tulee uusi Nokia. Se putoaa kehityksen kelkasta, näivettyy ja lopulta katoaa.

Kirjoittaja on historian tohtoriopiskelija, joka työskentelee projektitutkijana Karjalan tutkimuslaitoksella Itä-Suomen yliopistossa.

Kolumni on julkaistu alunperin Karjalaisessa 4.4.2016.

Hallituksen ensimmäinen päätös: murskataan luottamus

”Suomi tarvitsee nyt luottamusta” on ollut pääministeri Juha Sipilän tunnuslause jo ennen vaaleja, mutta myös hallitusneuvottelujen jälkeen. Luottamus on mainittu Ratkaisujen Suomi –hallitusohjelmassa yhdeksän kertaa. Se on yksi kärkitermeistä, kun hallitus visio Suomea vuonna 2025.

Ratkaisujen Suomen mukaan Yhteiskunnassamme vallitsee luottamus vuonna 2025. Sipilän hallitus on uudistuksiin kykenevä ratkaisujen hallitus, joka vahvistaa luottamusta. (s.6) Yhteiskuntasopimus lisäisi luottamusta (s. 8), luontopolitiikkaa tehdään luottamuksella (s. 23), Suomen ketterää uudistumista tuetaan luottamukseen perustuvalla johtamiskulttuurilla (s. 24) ja kansalaisten luottamusta vaaditaan myös EU:lta. (s.30)

Mitä luottamus sitten on? Kielitoimiston sanakirjan mukaan luottamus on luottamista, tunne tai varmuus siitä, että johonkuhun tai johonkin voi luottaa, tai että joku ei petä toiveita tai aiheuta pettymystä.

Miten paljon Sipilän hallituksella muutaman olemassaolonsa päivän aikana on kertynyt tätä luottamusta? Kovin vähän. Eduskunnan ensimmäistä keskustelua hallitusohjelmasta leimasi syvä vastakkainasettelu ja opposition kovasanainen ryöpytys petetyistä vaalilupauksista. Kärki laajassa kritiikissä on kohdistunut koulutusleikkauksiin.

Koulutusleikkaukset symboloivat sitä luottamuspulaa, jonka Sipilän hallitus on koulutukseen kohdistuvilla säästöillä aiheuttanut. Ennen vaaleja koko trio Sipilä, Soini, Stubb lupasi, ettei koulutuksesta leikata. He antoivat koulutuslupauksen.

Vaalikeskustelujen ja –ohjelmien perusteella äänestäjä tiesi mitä sai, kun antoi valtakirjansa oikeistokolmikolle. Koulutussäästöjen osalta kyse on kuitenkin selvästi vaalilupausten ja –linjausten vastaisesta toiminnasta. Kuten Paavo Arhinmäki osuvasti kysyi, kenen kanssa hallitus teki kompromissin, kun ennen vaaleja kukaan ei halunnut tehdä lisäsäästöjä koulutukseen?

Lupaus tarkoittaa sanakirjan mukaan sitoumusta tai vakuutusta, jolla joku lupaa (tehdä) jotakin tai lupautuu johonkin. Hallituspuolueiden puheenjohtajat siis antoivat vakuutuksen ennen vaaleja, etteivät leikkaa koulutuksesta. Hallitusohjelmassa puheet eivät muuttuneet teoiksi, vaan he pettivät lupauksensa. Kyse on, Paavo Arhinmäkeä lainatakseni, petoksesta eli pettämisestä, petollisesta teosta, petkutuksesta tai hujiauksesta. Näin sen sanakirja määrittelee.

Hallitus siis vaatii kovaan ääneen luottamuksen rakentamista ja rakentumista. Lienee syytä tässä kertoa Sipilälle ja kumppaneille, että luottamus ei synny yksipuolisella sanelemisella tai kiristämällä. Luottamus on tunne tai varmuus siitä, että johonkin voi luottaa. Petetyt koulutuslupaukset osoittavat monelle äänestäjälle, ettei hallitukseen voi luottaa. Tunne ja varmuus ovat romuttuneet.

Hallitusohjelmassa on vielä yksi merkittävä kirjaus luottamuksesta. Se on sivulla 7 nelikenttäisessä Suomen SWOT-analyysissa. Suomen heikkoudeksi hallitus määrittää Muutosvastarinta, vastakkainasettelu, vastuun ulkoistaminen, apatia, uudistumiskyvyttömyys, johtajuuden puute sekä luottamuksen horjuminen poliittiseen päätöksentekoon vaikuttavat kielteisesti Suomen kokonaistilanteeseen.

Hallitus on muutaman toimintapäivänsä jälkeen omilla toimillaan osoittanut, että näin todella on. Luottamuksen horjuminen päätöksentekoon