Vastaanottokeskusten suurin turvallisuusuhka tulee ulkoapäin

Turvapaikanhakijoita majoittavien vastaanottokeskusten turvallisuus on puhuttanut viime päivinä taajaan. Sisäministeri Petteri Orpo (kok.) kertoi viime viikolla, että jatkossa vastaanottokeskusten perustamisvaiheessa tehdään kiinteää yhteistyötä poliisin kanssa. Syynä on halu turvata vastaanottokeskusten turvallisuus, eikä uusia keskuksia ole tarkoitus enää perustaa esimerkiksi poliisittomiin kuntiin. Myös ”väärissä paikoissa” olevia vastaanottokeskuksia aiotaan sulkea.

Keskustelu roihahti, kun Kempeleessä ja Raisiossa tapahtuneista raiskauksista epäillään turvapaikanhakijoita. Lisäksi vastaanottokeskuksissa on ilmennyt pienempiä rähinöitä, joihin poliisi on joutunut puuttumaan.

Turvallisuuden takaaminen niin turvapaikanhakijoille, vastaanottokeskusten työntekijöille ja vapaaehtoisille kuin paikkakuntalaisille on ehdottoman tärkeää. Turvapaikanhakijoiden tulomäärien tasaantuessa viranomaisilla on nyt hyvä hetki pysähtyä tarkatselemaan kokonaisuutta ja tehdä tarvittavat toimet, jotta turvallisuus säilyy.

Suuria otsikoita, kohua ja kohinaa revitään usein, kun turvapaikanhakija syyllistyy – tai hänen epäillään syyllistyneen rikokseen. Nämä, kuten muutkin rikokset Suomessa tulee tutkia ja syylliset saattaa vastuuseen. Peittelyyn ei ole syytä, muttei myöskään pelotteluun.

Varhain joulukuun 1. päivän aamuna Niinisalossa paloi vastaanottokeskukseksi kaavailtu puukerrostalo. Poliisilla on vahvat epäilyt, että teko on tahallinen. Hallituksella olisi nyt syytä kriisikokoukseen, sillä Niinisalon tapaus ei ole ensimmäinen laatuaan.

Ruotsissa vastaavia tapauksia on sattunut jo lukuisia, eivätkä vastaanottokeskukset ole välttyneet väkivallanteoilta tai ilkivallalta Suomessakaan. Tilanteen ei saa antaa kärjistyä, vaan viranomaisten tulee tehdä kaikkensa suojellakseen turvapaikanhakijoita, vapaaehtoisia ja työntekijöitä. Punaisella ristillä on erityissuojeluksensa myös ”sodan säännöissä”, joten ei ole hyväksyttävää, että rauhan aikana keskellä siviiliyhteiskuntaa joudutaan elämään pelon ja väkivallan uhan keskellä.

Työ- ja oikeusministeri Jari Lindström (ps.) kyllä tuomitsi Niinisalon epäillyn tuhopolton. Sanat kumisevat tyhjyyttä, jos teot ovat muuta. YLE Uutisten mukaan Lindström ei juurikaan uusia turvapaikanhakijoiden työllistämissuunnitelmia esitellessään heille arvoa antanut, positiivisten mielikuvien luominen jäi virkamiesten vastuulle.

Perussuomalaiset ovat rakentaneet menestyksensä osin maahanmuuttokritiikin ja suoranaisen xenofobian varaan. Yhteiskunnallisessa keskustelussa piilorasistisesta agendasta on tullut valitettavan hyväksyttävää, ja ajatus homogeenisesta suomalaisuudesta, jota turvapaikanhakijat jollain tapaa uhkaavat on saanut jalansijaa. Tästä osoituksena esimerkiksi ministeri Lindströmin esittämä ”sopeuttamissopimus”, jossa turvapaikanhakijat allekirjoittaisivat ”suomalaisuuden säännöt”.

Mitä säännöt sitten tarkoittavat, jäi vielä epäselväksi. Naisten äänioikeutta? Humalassa puukolla tehtyjä henkirikoksia? Perheväkivaltaa? Sananvapautta? Suomalaisuuteen voidaan yhdistää monenlaisia arvoja, asetelmia ja toimintakulttuureja. Ei siis ole mitään homogeenista suomalaisuutta, joka voitaisiin kirjata paperille. Tai jos on, tutustun tuohon hallituksen laatimaan asiakirjaan mielelläni.

Sitoumuspaperien sijaan nyt pitäisi keskittyä kitkemään vastaanottokeskusten ympärille kasvava rikollisuus heti alkuunsa. Suomi ei saa muuttua maaksi, jossa rasistinen rikollisuus ja väkivalta rehottavat. Ei maaksi, jossa sotaa, väkivaltaa ja epätoivoa pakenevat ihmiset joutuvat väkivallan tai sen uhan kohteeksi. Ei maaksi, jossa luodaan syvä juopa ”meidän kantasuomalaisten” ja ”heidän maahanmuuttajien” välillä.

Suomessa yhdenkään vastaanottokeskuksen työntekijän, vapaaehtoisen tai asukkaan ei tarvitse pelätä turvallisuutensa puolesta. Hallituksen ja viranomaisten tehtävänä on varmistaa tämä sekä sanoin että teoin.

Mainokset

2 kommenttia artikkeliin ”Vastaanottokeskusten suurin turvallisuusuhka tulee ulkoapäin

  1. Perussuomalaiset ajoivat tätä linjaanja rahan, terroriuhan ja yleisen turvallisuuden linkeillä, eikä rasistisena nationalismina. Jos katsotaan maahanmuuttopolitiikan tuloksia, nähdään suuria rahallisia ongelmia, turvallisuuden alenemista, terroriuhan kasvua ja seksuaalisen ahdistelun lisäntymistä. Työllistyminen on ennestään ollut näistä maista tulleilla reilusti alle 20% jo ennen näitä tulijamääriä. Osa heistä on tullut pelkkien tukien ja helpon elämän perässä, osalla on terrorikytköksiä ja osa on oikeasti apua tarvitsevia. Tämä apu voitaisiin antaa näille ihmisille muilakin tavoin kuin antamalla täyshoito jo muutenkin rahavaikeuksissa tarpovassa maassamme. Tätä perussuomalaiset yrittivät sanoa, eikä yllyttää rasismiin. Väitteesi: ”Yhdenkään vastaanottokeskuksen työntekijän, vapaaehtoisen tai asukkaan ei tarvitse pelätä turvallisuutensa puolesta.”- on aivan täyttä paskapuhetta. Poliisitehtävien määrä vastaanottokeskuksissa on aivan käsittämätön ajatus sinulle, vaikka niitä on hirvittävän paljon. Lisäksi jo yksi raiskaus, joka oltaisiin väittää on minusta liikaa. Ja nyt näitä on ollut jo kymmeniä, osa jäänyt tosin yrityksiksi. Lisäksi pakolaiset ovat ostaneet paljon teräaseita, mikä on myös erittäin huolestuttavaa. Koita ottaa niitä sensuroivia lasejasi pois päästä välillä ja katsoa myöskin toista puolta, joka ei ole pelkkää pumpulia. Hyvää on myös tapahtunut tphakijoiden tultua, mutta valitettavasti negatiivisia seikkoja on tullut paljon näitä positiivisia enemmän, joten tämä majoittaminen ei ole järkevää.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s