Entä jos en enää tunne isänmaatani?

Suomi on avoin ja kansainvälinen, kieliltään ja kulttuuriltaan rikas maa.

Näin todetaan Juha Sipilän hallituksen ohjelman ensimmäisellä sivulla. Kyse on visiosta vuodelle 2025. Visioinnin perspektiivi on pidempi kuin Sipilän hallituksen kausi tulee olemaan. Se on kuitenkin kirjattu pääpaikalle, ensimmäiselle sivulle. Siksi lukijat – äänestäjät, kansalaiset – voivat odottaa, että hallitus myös toimii tavoitteen edistämiseksi.

Hallitus on ollut nyt pystyssä pari kuukautta, joten on kohtuutonta tuomita sitä täysin epäonnistuneeksi. Aikaa tavoitteiden edistämiseen, ja jopa toteuttamiseen on vielä jäljellä. Askelmerkit eivät kuitenkaan lupaa hyvää.

Valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) nosti ministeriönsä budjettiesityksestä kolmen pointin sijaan neljä keskeistä säästökohdetta. Toiseksi suurimpia säästöjä esitetään kehitysapuun, josta leikkuri veisi 200 miljoonaa euroa. Jos olisin ministeri, en ilkeäisi erikseen tiedotustilaisuudessa mainostaa, kuinka tässä nyt leikataan kehitysavusta ja rankasti. Mutta Stubb ja muu hallitus kehtaavat.

Hallitusneuvotteluiden tuloksen ratkettua käytiin keskustelua siitä, miten uutta hallituspohjaa tulisi kutsua. Itse nimitin sen tuoreeltaan keskustaoikeistolaiseksi konservatiivihallitukseksi. Ensimmäiset toimintakuukaudet osoittavat, että nimitys sopii hallitukselle kuin nenä päähän.

Hallituksen ulkopolitiikka edustaa, kuten jo hallitusohjelmasta ja puolueiden vaaliohjelmista pystyi päättelemään, konservatiivista ja osin varsin nuivaa nationalistista pohjavirettä. EU-politiikassa Suomesta on tullut aiempaa kriittisempi jäsenmaa, jonka politiikka ei tähtää yhteisen eurooppalaisen ”edun” tavoittelemiseen, vaan kansallisten erityisetujen vaalimiseen.

Mikä isänmaa?

Isänmaan edusta on tullut hallituksen tunnuslause. Sipilä julisti heti vaalien jälkeen, että se menee ylitse kaikesta. Alexander Stubb, ehkäpä suomen EUrooppalaisin poliitikko, on hänkin alkanut korostaa isänmaan etua. Timo Soinin suusta käsitepari on totuttu kuulemaan useammin.

Mutta mikä on isänmaan etu? Onko isänmaan etu leikata 210 miljoonaa euroa tulevaisuuden kivijalasta, koulutuksesta? Onko isänmaan etu leikata 200 miljoonaa euroa kehitysavusta ja samalla sulkea ovet sotaa, nälkää, toivottomuutta ja yletöntä kurjuutta pakenevilta pakolaisilta? Onko isänmaan etu toivoa vähemmän Eurooppaa ja enemmän kansallista päätöksentekoa?

Kysymyksiin on varmasti yhtä monta vastausta kuin on vastaajaa. Mikäli asiaa yrittää tarkastella akateemisesta näkövinkkelistä, ensin täytyy määritellä mitä käsitteellä ”isänmaa” tarkoitetaan. Kielitoimiston sanakirja määrittelee sen valtioksi tai maaksi, johon ihminen tuntee kuuluvansa. Se voi olla myös synnyinmaa, kotimaa tai oma maa. Gummeruksen Uuden suomen kielen sanakirjan mukaan isänmaa tarkoittaa maata, jossa joku on syntynyt tai jonka hän kokee omakseen, johon hän tuntee kuuluvansa.

Isänmaahan täytyy siis joko syntyä tai tuntea kuuluvansa. Ensimmäinen on asia, johon me emme itse voi vaikuttaa. Määritelmä pitää automaattisesti sisällään vain kaikki ne, jotka ovat putkahtaneet maailmaan Suomenniemellä. Toisaalta määritelmä sulkee ulkopuolelle ne, jotka ovat syntyneet muualla – vaikka heidän vanhempansa olisivat suomalaissyntyisesti suomalaisia.

Näin päästään toiseen määritelmään, joka perustuu tuntemukseen tai kokemukseen. Kyse on vahvasti subjektiivisesta määrittämisestä, jota toki kollektiivisesti voidaan tukea ja ohjata. Tuore esimerkki tästä oli Prinssi Jusufin kavereineen ottama kuva, jossa hän yhdessä kahden muun maahanmuuttajakaverinsa kanssa poseerasi ”Isänmaan puolesta” –muistomerkillä. Syntyi kohu, kun kuvaa paheksuttiin epäisänmaalliseksi. Kuvan kommenttiketju ei kaikilta osin sovi heikkohermoisille.

Prinssi Jusuf on asunut Suomessa 2-vuotiaasta saakka. Hän on suorittanut asevelvollisuuden, tykkää saunomisesta, makkaranpaistosta ja Röllistä. Mutta kaikkien mielestä hän ei ole riittävän isänmaallinen saadakseen ottaa itsestään kuvan sotamuistomerkillä. He ovat väärässä. Prinssi Jusuf on juuri niin isänmaallinen suomalainen, kun hän itse kokee. Sanakirjan määritelmän mukaan hän on isänmaallinen – hänellä on tuntemus ja kokemus. Sen vähättelyyn tai arvosteluun ei ole oikeutta kenelläkään.

Mikäli isänmaallisuutta aletaan tulkita ahtaasti ja kapeasti jonkin mystisen yhtenäiskulttuurisen ajattelutavan kautta, liikutaan heikoilla jäillä. Esimerkiksi perussuomalaiset ovat kielipoliittisessa ohjelmassaan korostaneet suomen kielen asemaa yhteiskuntaa ja kansalaisia yhdistävänä tekijänä. He myös määrittävät suomalaisen identiteetin kielen kautta vain suomenkieliseksi, sillä se voi olla olemassa ilman ruotsin kieltä ja ruotsinkielistä kulttuuria.

Monikulttuurinen Suomi jo vuodesta x

Perussuomalaiset vetoavat perinteisiin ja historiaan, mutta todellisuudessa he tavoittelevat isänmaata, jollaoista ei ole koskaan ollut olemassa. Vuonna 1917 itsenäistynyt Suomi on aina ollut monikielinen. Suomen ja ruotsin taitoisten lisäksi eritoten saksankielisillä on ollut suuri merkitys Suomen talous- ja kulttuurielämässä. Sellaiset suuret yritykset kuin Stockmann, Stora Enso (ent. Wilh.Gutzeit&Co.), Hackman, Rosenlew ja Berner eivät olisi olemassa ilman monikulttuurista Suomea.

Norjalaiset maahanmuuttajat Sören Berner ja Hans Gutzeit hakivat Suomesta uusia markkinoita yrityksilleen. Berner möi kalaa, Gutzeit ymmärsi Suomen metsävarojen tärkeyden sahatoimintansa laajentamiselle.  Saksalaiset G.F. Stockmann ja Johan Friedrich Hackman tulivat Saksasta kaupankäyntiin Helsinkiin ja Viipuriin. Rosenlewien aatelissuvun tie Suomeen kävi Ruotsin suurvalta-ajan armeijan kautta.

Itsenäisyyspäivänä lauletaan Maamme-laulua, jonka sävelsi Hampurissa syntynyt Friederich Pacius. Suurena sotasankarina lähes palvotaan marsalkka Mannerheimia, joka palveli vuosikymmenet Venäjän tsaarin armeijassa, ja joka Rosenlewien ja monien muiden aatelisten tavoin omasi saksalaiset sukujuuret. Listaa voi jatkaa loputtomiin. Koko ajatus Suomen kansasta ja kansakunnasta on ruotsinkielisen sivistyneistön keksintöä, ja vaikutukset tulivat – yllätys, yllätys – Saksasta.

Suomi ei ollut monokulttuurinen umpio edes ennen ensimmäisiä ristiretkiä ja Pähkinäsaaren rauhaa 1323. Silloin tällä maaläntillä asui sekalainen seurakunta ihmisiä, jotka raapivat elantoaan kalastamalla, metsästämällä, kaskeamalla ja yrittämällä käydä vähäistä kauppaa kahden valtakeskittymän – Ruotsin ja Novgorodin – välisellä raja-alueella.

Isänmaan etu on historiallisesti siis vaatinut maahanmuuttoa, kulttuurisia ja taloudellisia yhteyksiä yli valtiollisten rajojen, kaupankäyntiä lokaalisti ja globaalisti. Näin on, jos isänmaan etu tarkoittaa sitä, että on tavoiteltu Suomi-nimisen valtion vaurastumista ja kansalaisten hyvinvointia. Suomi, jollaista Sipilän hallitus visio vuodelle 2025 oli olemassa jo 1700-1800-luvuilla. Tuolloin metsäisestä ja varsin kehittymättömästä maata teollistettiin ulkomaalaisten voimin. Ruotsin ja Venäjän hallinnot eivät olleet niin kiinnostuneita rajamaansa teollisten olojen parantamisesta, että Suomi olisi noussut kukoistukseensa ilman ulkopuolista pääomaa.

Yritykset löysivät toiminta-alueen ja menestyivät kuka paremmin, kuka huonommin. Aika kului ja yrityksistä tuli suomalaisia. Stockmann, Hackman ja Rosenlew ovat olleet jo pitkään olennainen osa Suomi-brändiä. Ne eivät syntyneet täällä, mutta ne ovat tunteneet kuuluvansa ja ne on myös hyväksytty kuulumaan isänmaahan nimeltä Suomi.

Nuiva isänmaallisuus

Talousvaikeuksistaan huolimatta Suomi on edelleen vauras ja vakaa maa. Absoluuttista köyhyyttä ei juuri ole, suhteellista toki aivan liikaa. Siksi Suomi ei saa sulkea silmiään siltä, mitä ympärillämme tapahtuu. Suomi on historiallisesti ollut altis ja avoin kansainvälisille virtauksille. Tämä koskee niin hyviä kuin huonoja asioita. Siksi Suomi ei voi ummistaa silmiään myöskään historian pahimmalta pakolaiskatastrofilta.

Valitettavasti isänmaan etua mielestään ajava hallitus tekee juuri näin. Leikkaamalla kehitysavusta, leikataan mahdollisuuksista auttaa ihmisiä heidän kotimaissaan. Heidän isänmaissaan. Vaatimalla tiukennuksia maahanmuutto- ja pakolaispolitiikkaan heikennetään heidän mahdollisuuksiaan ihmisarvoiseen elämään.

Vähentämällä maahanmuuttajien kotoutumiseen varatuista resursseista heikennetään integraatiota ja samalla heikennetään monikulttuurisen politiikan onnistumisen mahdollisuuksia. Ehkä tukahdutetaan jonkun uuden Stockmannin tai Hackamnin syntyminen.

Vaatimalla EU:n eteläisiltä rajavaltioilta enemmän vastuuta pakolaiskysymyksessä, ja kieltäytymällä tasapuolisemmasta ”taakanjaosta” (ruma sana) pahennetaan pakolaiskatastrofia. Se lisää humanitaarista hätää, mutta on myös turvallisuuspoliittinen riski. ISISin kaltaiset järjestöt värväävät jäseniä paitsi koulutetuista länsimaihin turhautuneista nuorista, niistä elämässään vain epätoivoa ja toivottomuutta nähneistä ihmisistä.

Vaatimalla vähemmän yhteiseurooppalaista ja enemmän kansallista hallitus nakertaa pohjaa Euroopan tasapainolta. EU ei ole täydellinen ja ongelmaton yhteisö, päinvastoin. Se vaatii kehittämistä ja parantamista, mutta sitä ei tapahdu, jos jäsenmaat syyttävät ongelmista unionia ja käpertyvät nuivaan kansallismielisyyteensä.

Suomesta on tulossa tällä vauhdilla isänmaa, jossa olen syntynyt, mutta jota en enää tunne omakseni. Ehkäpä joku perustaa vielä ”eroa isänmaasta” –portaalin, jossa voi irtisanoa yhteiskuntasopimuksensa tuntemuksen ja kokemuksen kadottua.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s