Vuosi MH17:sta ja olemme keskellä globaalia kaaosta

On kulunut vuosi siitä, kun Malesian Airlanesin matkustajakone MH17 ammuttiin alas Itä-Ukrainassa. Turma vaati 298 ihmisen hengen. Muistan elävästi tuon heinäkuisen päivän vuosi sitten. Olin ajamassa kohti Lappia, kesä oli kauneimmillaan ja aurinko paistoi. Uutinen pysäytti. Ukrainan kriisi oli ajautunut uuteen taitekohtaan, jonka jälkeen ratkaisun löytäminen ei ole ainakaan tullut yhtään helpommaksi.

Mitä on vuodessa tapahtunut? Yksiselitteisesti sanoen aivan liian vähän. Tapauksen itsensä osalta yksityiskohdat ja syyt ovat edelleen hämärän peitossa. CNN-kanavalle vuodettujen tietojen mukaan aklankomaalainen tutkimusryhmä olisi raportissaan tulossa siihen johtopäätökseen, että koneen ampuivat alas Itä-Ukrainan kapinnalliset.

Uhrien omaiset ja monet poliitikot, muun muassa Alankomaiden pääministeri Mark Rutte, ovat vaatineet puolueettoman tuomioistuimen asettamista tutkimaan tapahtumien kulkua. Venäjän poliittinen johto, joka ei hyväksy myöskään alankomaalaisryhmän vuodettuja tuloksia, pitää YK:n alaisen tuomioistuimen perustamista ennenaikaisena ja haitallisena.

Aiemmin tässä kuussa Venäjän johto nurisi Suomelle ja EU:lle siitä, ettei pakotelistalla ollutta Sergei Naryshkinia päästetty osallistumaan ETYJ:n juhlakonferenssiin Helsinkiin. Venäjän hallinnon mielestä pakotteista kiinnipitäminen vain lukkiuttaa tilannetta, ja samaan kuoroon yhtyivät myös muutamat kotimaiset kommentaattorit.

Ukrainan kriisi ei ole vuosi lentoturman jälkeen yhtään lähempänä ratkaisua, eikä kansainvälispoliittinen tilanne ole lientynyt. Venäjän ja ”lännen” näkemyserot ovat kasvaneet valtaviksi. On vallalla kaksi toisistaan täysin poikkeavaa totuutta, joiden välille on vaikea rakentaa siltaa. Venäjän johdon toiminta näyttäytyy ”läntisestä# näkövinkkelistä hyvin kaksinaismoralistiselta, kun toisena päivänä syytetään EU:ta ovien sulkemisesta ja toisena kieltäydytään hyväksymästä YK:n riippumatonta tutkintaa.

Globaali kaaos 

Jyrki Käkönen pohdiskeli Politiikasta.fi-kolumnissaan (16.7.2015) ”lännen” ja Venäjän maailmankuvien eroa sekä maailmanpolitiikan kriisiä. Käkönen kritisoi kovin sanoin pakotepolitiikkaa:

[Pakotepolitiikka] edistää maailman jakamista uudestaan kahtia samalla, kun globaalien ongelmien ratkaiseminen edellyttäisi kykyä toimia yhdessä. Lännen ideologinen lähtökohta tässä yhteydessä on se, että sen edustama yhteisö toimii oikein ja Venäjä pitää pakottaa toimimaan lännen edustamien arvojen ja normien mukaisesti

 

Pakotepolitiikka jakaa. Sillä rakennetaan muuria ”lännen” ja Venäjän välille, vaikkei se itsetarkoitus olisikaan. Tämä on kuitenkin vain kapea kuva koko kertomuksesta, sillä samaan aikaan myös Venäjä rakentaa muuria itsensä ja ”lännen” välille.

Krimin niemimaan valtaaminen oli selkeä irtiotto ETYK:in periaatteista ja horjuttaa vakavasti sitä tasapainoa, joka kylmän sodan jälkeen on vallinnut Yhdysvaltain, EU:n, Naton ja Venäjän välillä. Pallo on pakotteista huolimatta ennen kaikkea Venäjällä, joka on turvautunut sotatoimiin itsenäisen valtion maaperällä. Kyse ei ole vain maailmankuvien erosta, vaan tällaisen toiminnan hyväksymisestä.

Putinin lausunnot lentoturmatutkinnasta tai Venäjän haluttomuus aidosti hakea ratkaisua Ukrainan kriisiin osoittavat, että kyse ei ole vain Käkösen esiin nostamasta ”lännen” hegemonian rapistumisesta ja ripustautumisesta tähän. Kyse on myös Venäjän aktiivisesta voimapolitiikasta, jonka pyrkimyksenä näyttää olevan ”hegemonian” murentaminen ja sotilas-poliittiseen mahtiin perustuvan vallankäytön palauttaminen Euroopan geopolitiikan peruskiveksi sopimisen sijaan.

Globaalissa maailmassa tarvitsemme globaaleja ratkaisuita ja globaalia yhteistyön politiikkaa. Olen peräänkuuluttanut tätä monissa kirjoituksissa. EU:ssa ollaan valitettavasti kääntämässä selkää globaalille politiikalle ja käperrytään omien (kansallisvaltioiden) rajojen sisäpuolelle. Kreikkaan kulminoituva talouskriisi on halvauttanut EU:n päätöksenteon, se uhkaa koko EU-projektin arvopohjaa ja olemassaoloa. Maksumieheksi talouskriisissä on joutumassa kreikkalaisten lisäksi eurooppalainen solidaarisuus ja se heiveröinen arvopohja, jonka varaan unionia on rakennettu.

Suomen keskustaoikeistolainen konservatiivihallitus on samassa veneessä nationalististen ja tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa, kovempaa talouskuria ja ”isänmaan etujen” ajamista vaativien voimien kanssa. Tanskan taannoisissa parlamenttivaaleissa tiukka maahanmuuttolinja puri äänestäjiin. Iso-Britanniassa aiemmin tänä vuonna järjestettyjen vaalien tulos tarkoittaa, että maassa David Cameronin lupauksen mukaan tultaneen äänestämään EU-erosta.

Kuka hallitsisi kaaosta?

Globaali politiikka ei ole kovassa huudossa. Nyt tarvitaan uusia ajatuksia, tuoreita näkemyksiä ja tulevaisuuden visioita. Tarvitaan globaalin yhteistyön politiikkaa, mutta vastuu sen rakentamisessa ei ole vain EU:n, vaan sitä tulee kantaa myös Venäjällä, Yhdysvalloissa, Kiinassa ja niin edelleen.

Kukaan ei ole kuitenkaan halukas astumaan vankkureiden vetäjäksi. Yhdysvaltain politiikka on Barack Obaman valtakauden lopulla jo keskittymässä tuleviin vaaleihin, joissa republikaaneilla on mahdollisuus päättää kahdeksanvuotinen demokraattien valtakausi. Se tarkoittaisi varmasti suunnanmuutosta Obaman ulkopolitiikkaan, mikä tuskin tarkoittaa globaalin vastuunkannon lisääntymistä Washingtonissa.

Venäjän johto on irtisanoutunut sellaisesta politiikasta, jota ei tehdä sen omien sääntöjen mukaan. Luottamus Kremlin ja EU-maiden välillä on murskautunut, eikä sitä ole helppoa kasata uudelleen. Samaan aikaan Venäjän kääntyminen Aasiaan luo uutta valtakeskittymää, jonka tavoitteina ei ole globaalin oikeudenmukaisuuden ja tasapuolisuuden lisääminen.

Afrikka on edelleen poliittisesti heikko ja siellä tyytymättömyys vallitseviin (poliittisiin) oloihin näyttää purkautuvan radikaaliin islamismiin. Demokraattisille vastarintaliikkeille ei tunnu olevan kysyntää oikein missään. Ei edes EU:ssa, jossa Kreikka-politiikka on osoittanut, kuinka pahasta poliittisesta rappiosta maanosamme ytimessä on kyse.

Jyrki Käkösen mielestä kyse on ”muuttuvassa maailmanjärjestyksessä keskeinen kysymys on, miten länsi sopeutuu ylivaltansa liukenemiseen ja luomiensa globaalien hallinnan instituutioiden legitimiteetin kyseenalaistumiseen.”

Toki, mutta kyse on myös kolikon toisesta puolesta. Siitä, millaista globalisaatiota ”lännen” ulkopuolella havitellaan ja minkälaista politiikkaa Venäjällä ja Kiinassa ajetaan. En Käkösen tavoin usko, että ’vallan ylimielisyys’, mitä EU:ssakin on nähty, olisi ratkaisu ongelmiin.

On vain ikävää, että tätä ’vallan ylimielisyyttä’ tarjotaan tällä hetkellä myös Kremlistä. Venäjän valtapolitiikka ei ole sellainen kolmas tie kansainväliseen politiikkaan, jota minä voisin pitää toivottavana tulevaisuuden politiikkana.

Näin nousee esiin kysymys, kuka ottaa vastuun uudenlaisen hallinnan ja politiikan kehittämisestä, jos ”länsi” vain ripustautuu valtansa raunioille ja ”idässä” pitäydytään autoritaarisissa hallinnan tavoissa?

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s