Kuumasta ETYK-kesästä kylmään ETYJ-kesään

” Te sotkette kaiken. Lehtemme lukijaäänestys Suomen seksikkäimmästä miehestä on päättynyt. Siinäkin Te tapanne mukaan selviydyitte voittajana.”, kirjoitti Hymy-lehden Kari Vanhapiha presidentti Urho Kekkoselle kuumana ETYK-kesänä 1975.

Maarit Tyrkön Suomen Kuvalehdessä julkaistu artikkeli Kekkosesta tuona kuumana kesänä neljäkymmentä vuotta sitten on monitahoinen. Se avaa oven ETYK:n kulisseihin, Kekkosen valmistautumiseen uransa tähtihetkeen. Toisaalta se on palanen Suomen historiaa, kertomus aikakaudesta, jolloin tasavallan presidentin ympärillä oli poikkeuksellisen vahva henkilökultti.

Kekkonen ja ETYK ovat nyt neljä vuosikymmentä myöhemmin ajankohtaisempia kuin olisi voinut vaikkapa 30-vuotisjuhlavuonna 2005 arvatakaan. Suomessa järjestetystä juhlaistunnosta saatiin aikaan kesäinen ulkopoliittinen kriisi, kun Suomi ei päästänytkään EU:n pakotelistalla ollutta Duuman puhemies Sergei Naryshkinia osallistumaan kokoukseen.

Vesienloiskinta kotoisessa ulkopoliittisessa tynnyrissä eteni tuttuja latuja pitkin. Toiset kiittelivät Suomen tekemää päätöstä, joka osoitti EU:n yhtenäistä linjaa suhteessa Venäjä-pakotteisiin. Toiset taas kauhistelivat, kuinka Suomen ulkopoliittinen Kekkosen ja Paasikiven perintö onkaan tuhottu. Ei ymmärretä, että Moskovaan on syytä pitää hyvät välit – varsinkin pakkaskausina.

Keskustelu on kovin tyypillistä meille, sillä siinä keskityttiin jälleen itse asian sijaan johonkin aivan muuhun. Olisi voitu keskustella syistä, joiden vuoksi Naryshkin on joutunut EU:n pakotelistalle, tai olisi keskusteltu siitä, kuinka vaikeista ajoista huolimatta EU-maiden kesken on edelleen löydettävissä ulkopoliittista yhtenäisyyttä.

Sen sijaan Suomessa märistiin Kekkosen ajan perinnön tärvelemisestä. Siitä, kuinka nykyinen ulkopoliittinen johto Sauli Niinistöstä Timo Soiniin ei todellakaan ymmärrä, että Kreml on Kreml. Esitettiin arvioita, joiden mukaan Venäjän vastareaktiot eli kova kielenkäyttö, olivat suomalaisten itsensä tilaamia. Syy oli vain ja ainoastaan idänsuhteitaan ymmärtämättömistä suomalaispolitiikoista, jotka eivät olleet tajunneet kumartaa Kekkosen haudalle päin. Ja vielä ETYK:n juhlavuonna.

Suomen politiikot joutuivat tekemään Sofien valinnan. Helppoa ratkaisua ei ollut. EU:n pakotteista luistaminen tilanteessa, jossa Minskin sopimus ei ole pitänyt ja tilanne Ukrainassa on edelleen lukkiutunut, olisi osoittanut heikkoutta. Se olisi ollut signaali Moskovaan siitä, ettei EU:n haparoiva sanktiolinja tiukan paikan tullen pidä.

Toisaalta pakotteista olisi voitu juhlakonferenssin vuoksi tinkiä, koska ETYJ:n ja Helsingin hengen mukaista olisi ollut istuttaa myös Venäjä samaan pöytään muiden kanssa. Olisi ollut mahdollisuus vuoropuhelulle, olisi pidetty keskusteluyhteys auki.

Valinta oli vaikea, sillä Venäjän hallinto olisi käyttänyt myös myönteistä päätöstä propagandansa välineenä. On selvää, että maassa olisi otettu kaikki irti ”lännen” joustavuudesta ja Helsingissä olisi kuultu tuttua liturgiaa siitä, kuinka Venäjä on halukas hakemaan ratkaisua Ukrainan kriisiin, jos vain sen osapuolet noudattavat Minskin sopimusta. Millaista vuoropuhelua tämä olisi edistänyt?

Pallo kriisin ratkaisemisessa on jo pitkään ollut Venäjällä. EU:n ja Yhdysvaltojen ei tule sulkea ovia ja keskustelukanavia Venäjälle, mutta aito vuoropuhelu edellyttää molempien osapuolten suunnalta halukkuutta ja vilpittömyyttä. Aleksei Kudrinin esiintyminen kesäkuisessa Kultaranta-keskustelussa ei juuri antanut osviittaa siitä, että vuoropuhelun tapa olisi Venäjällä olennaisesti muuttunut.

Jokaisen päätöstä hanakasti Kekkosen, Paasikiven ja melkein Pyhän Hengen nimeen kritikoivan kannattaisi pysähtyä miettimään, miten sanktioista luistaminen ja Venäjän delegaation osallistuminen juhalkonferenssiin olisi vienyt asioita eteenpäin. Jos Venäjän johdolla olisi ollut todellista halua käydä kriisiä helpottavia keskusteluja Helsingissä, se olisi voinut valita delegaatioon sellaisia henkilöitä, jotka eivät sanktiolistalla ole.  Näin se ei kuitenkaan tehnyt, vaan otti jälleen kaiken propagandahyödyn irti.

Suomen Venäjä-suhteet ovat tässä kuvassa toissijainen asia. Euroopan ytimessä vallitsevasta sotatilasta huolimatta meidän rajamme on edelleen rauhallinen, kauppaa ja turismia käydään ylirajaisesti talouskriisistä huolimatta. Pienet säröt maiden välisissä suhteissa ovat pieni hinta isommassa kuviossa.

Kuumana ETYK-kesänä Kekkonen oli uransa huipulla. Jo selvästi vanhentunut ja helposti väsyvä presidentti isännöi kokousta, joka betonoi toisen maailmansodan jälkeisen Euroopan kartan. Maailmansodassa uudelleenpiirretyt rajat tulivat legitiimeiksi ja alueellinen koskemattomuus nousi johtavaksi periaatteeksi Euroopan geopolitiikassa.

Rajat ovat olleet liikkeessä Helsingin jälkeenkin. Euroopassa on sodittu ja soditaan. Ukrainan kriisi on tuorein, ja vakavin yhteentörmäys Helsingin hengen ja suurvaltapolitiikan välillä. Kyse ei siis ole Suomen Venäjä-suhteista tai Kekkosen perinnön vesittämisestä. Kyse on dialogin puutteesta Venäjän ja muun Euroopan välillä.

Toimivaan dialogiin tarvitaan aina kaksi osapuolta. ETYJ-kesä 2015 on osoittanut, että dialogin sijaan Euroopassa on juututtu monologiin.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s