Meidän tarinamme historiassa päättävät tulevaisuuden tarinankertojat

Historian opetuksia on peräänkuulutettu Ukrainan kriisin yhteydessä. Lähinnä näillä opetuksilla on tarkoitettu Hitlerin Saksan ja Putinin Venäjän rinnastamista sekä 1930-luvun myöntyväisyyspolitiikan tuhoisia seurauksia.

Hitler sai rauhassa valloittaa Reininmaan, sudeettialueet ja Itävallan. Hyökkäys Puolaan oli lopulta liikaa, vaikka Iso-Britannia ja Ranska olivat vastahankaisia lunastamaan antamiaan lupauksia. Historian opetuksen mukaan Putin toimii kuten Hitler 80 vuotta myöhemmin. Krimin miehitys ja Itä-Ukrainan taistelut ovat vasta alkusoittoa, seuraavana ovat vuorossa Baltian maat.

Historian opetuksia on syytä kuunnella, sillä virheistä voi oppia vain arvioimalla mennyttä kriittisesti. Tässä pitää muistaa kuitenkin muutama reunaehto.

Ensinnäkin historia on aina tarina. Voimme tarkastella menneitä asioita vain tarinan muodossa, jonkun kertomana ja tulkitsemana. Tapahtumat ja henkilöt nivotaan yhteen täyttämällä aukkokohdat. Näin menneisyys näyttää helposti loogisesti etenevänä tapahtumien sarjana. Tarinalle on paikkansa, muttei pidä unohtaa, että historian tarina on eilispäivän nykyisyys.

Historia on arjen tekemistä: työtä, leikkiä, vapaa-aikaa, politiikkaa, kirjoittamista, muistamista. Se on arkea oman aikansa kontekstissa.

Toinen keskeinen reunaehto on juuri konteksti: antiikin Kreikassa elettiin erilaisessa todellisuudessa kuin 1400-luvun Etelä-Amerikassa. Matka historiaan on kuin matka vieraaseen kulttuuriin, jossa eivät toimi meidän käsitteemme ja ymmärryksemme asioista, vaan on sopeuduttava paikallisiin tapoihin.

Kristillisen kulttuurin käsitys Jumalasta ja maailmankaikkeudesta on kristitylle totta, mutta buddhalaiselle yhtä vierasta kuin hänen jumalkäsityksensä kristitylle. Samalla tavalla menneen ajan elämä on meille yhtä vierasta kuin meidän elämämme olisi ollut entisajan ihmiselle.

Historiakäsitystämme leimaa vahvasti 1800-luvun kansallinen herääminen. Valtion, kansan ja kielen vahva yhteys syttyi kukoistukseensa, ja kansoille alettiin keksiä erilaisia syntytarinoita. Suomalainen historia kirjoitettiin vuosituhansien taakse ja ajateltiin, että jääkauden jälkeen Suomenniemeä asuttaneet heimot olisivat mieltäneet itsensä suomalaisiksi.

Pirkkalaiset, hämäläiset ja muut heimot saivat osansa kansallisessa historiassa – autuaan tietämättöminä roolistaan.

Kolmas reunaehto liittyy tulkintoihin. Katsomme menneisyyttä aina nykyisyyden läpi. Emme pysty hahmottamaan mennyttä täysin objektiivisesti, eikä totuus löydy arkistosta. Kuva menneisyydestä rakentuu sirpaleiden ja niiden yhdistämisen ympärille.

Samoin kuin kansallisidentiteetin rakentajat katsoivat mennyttä oman aikansa suodattimien läpi, me peilaamme mennyttä nykyhetken kautta.

Putinin vertaaminen Hitleriin on historian tulkintaa nykyisyydestä käsin. Se sisältää historian tapahtumat, niistä tehdyt tulkinnat ja ajatuksen, että toimimalla toisin Iso-Britannia olisi voinut jopa estää toisen maailmansodan. Asiasta ei voi varmistua, koska tapahtumat ovat ainutkertaisia. Muu vaatisi uskoa sykliseen maailmanjärjestykseen, jossa tapahtumat toistuvat eri väliajoin uudelleen ja uudelleen.

Putin ei ole Hitler, vaikka toimisi ajoittain kuin Hitler. Hän toimii erilaisessa kontekstissa ja ajassa, erilaisten historian tulkintojen ja tarinoiden keskellä. Siksi suoraviivaista ohjetta Putinin pysäyttämiseen ei löydy historiasta.

Historiasta on syytä ottaa opiksi. Tärkein opetus on, ettemme 2010-luvulla elä sen erikoisempaa historiallista aikaa kuin keskiajan tai antiikin ihmiset elivät. Maailma ei ole tullut valmiiksi, vaikka historiaymmärryksemme on hälyttävästi kaventunut.

Kapitalismi ja länsimainen demokratia ovat alkaneet tuntua ikuisilta järjestelmiltä, joita ei tarvitse kehittää tai muuttaa. Tämä on heikentänyt kykyä visioida tulevaisuutta.

Talouskriisiin etsitään ratkaisuja menneestä, ja niiden arvostelua pidetään vaarallisena radikalismina.

Maapallon kantokyky on tiedetty rajalliseksi jo vuosikymmeniä. Silti lykkäämme päätöksiä, käperrymme menneeseen emmekä visioi tulevaa. On helpompi uskoa teknologian pelastukseen kuin tehdä kauaskantoisia ratkaisuja.

Historian tulisi muistuttaa meille, että vaikka olisimme omassa ajassamme kuinka tärkeitä ja mahtavia, on tulevaisuuden paikkamme historiassa. Roolimme siellä päättävät tulevaisuuden tarinankertojat.

Ehkä he eivät muista meidän aikamme päättäjiä suhteesta Putiniin. Ehkä he ihmettelevät, kuinka me varoituksista huolimatta emme tehneet mitään, kun elämäntapamme ylitti maapallon kantokyvyn. Vaikka meitä oli kyllä varoitettu.

(Julkaistu Karjalaisessa 27.2.2015)

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s